Olkan ja Tuulan sivut

  Meille kuuluu hyvää, sekä ihmisille että tuolle karvaturrille Olkalle. Eläkkeellä olo on sujunut mainiosti ja puuhaa on riittänyt joka päivälle. 

Ajattelin kuitenkin kertoa enemmän Olkan touhuista. Tammikuussa kävimme Turun näyttelyssä ja sieltä tuli ihan totuudenmukaiset mutta hyvät arvostelut. Olkaltahan puuttuu kaksi (!!!) yläetuhammasta joten on hauskaa katsella tuomarin reagointia kun aletaan tutkia purukalustoa. Siinä syntyy joka kerta pienet keskustelut, vaikka kuulemma ei tuo arvostelua haittaakaan.

Lumi on Olkan ihanuus yli kaiken muun. Siinä ollaan sitten kieritty, kaiveltu, ryntäilty ja kätketty lelua ja menty muuten vaan vauhdilla. Nyt näissä loppulumissa sitten ryvetään vielä kurat silmillä.

Joka päivään kuuluu lenkkeilyä, irtioloa ja usein tavataan koirakavereitakin tuossa läheisellä maisemapellolla. Olkan kavereita ovat kenneltalon kaverusten lisäksi perhoskoira Diza, mäyräkoira Lita, norwichinterrieri Virkku, ilopilleri novascotiannoutaja  Topi sekä spanieli Tilda. Koirapuistoon ei aina viitsitä mennä, riippuu siitä keitä muita siellä sattuu olemaan. Toisten koirakoiden ohituksiin Olka on jo niin ehdollistunut että kieli lipsuttaa hyvissä ajoin palkkion toivossa, eikä rähinöitä ole tullut. Tämä on kyllä kiltti tapaus koiraksi vaikka luonnettakin löytyy.

Olka on tuore täti ja veljenlapset ovat olleet tämän talven suuri ilo. Kauniita ja ihania kaikki!

Kohtapuoliin Olka pääsee jälleen paksusta tuuheasta turkistaan.  Kukkapenkkiasiat ovat emännälle mieluisinta puuhaa pitkän talven mentyä ja Olka käy siitä takapihalta sitten kurkkimassa josko naapurin emäntä viskaisi hänelle palloa niinkuin tuo teki viime kesänäkin. Koiran mielestä niin kuuluu tehdä aina kun kerran on aloittanutkin.

Koirapuistossa tulee käytyä silloin tällöin ja meille on kylläkin joka kerta tapahtunut tällaista: koiria  - pieniä ja suuria, matalia ja korkeita, pentuja ja senioreja -  niitä on siellä ollut omistajineen. Ne VAAN seisovat omistajan jaloissa ja omistajat keskustelevat niitä näitä.

Olka nuuskii ihmisten housunpuntit, väistää alkuun hieman mutta tarkkailee. Jos vähääkään joku koira liikahtaa reippaammin niin Olka on se joka laittaa rinnukset maahan, haukahtaa kutsun ja säntää juoksuun. Ja jos joku lähtee seuraamaan niin sitten juostaan ympyrää häntä suorana täysillä. Ei väliä vaikka perässä tulija painelisi vaikka penkin alle piiloon, Olka senkun menee! Ja tätä leikkiinkutsua en ole nähnyt muilta, se on aina Olka.

Tänään nuoret neitoset saapuivat autolla, kaksi pientä koiraa laskettiin vapaaksi ja niille kävi käsky : Juoskaa ja leikkikää, olette nyt vapaita! Koirat seisoivat vaan, sitten toinen istahti emäntänsä eteen ja kerjäsi kuulema namia. Olka sai nekin hetkeksi houkuteltua pieneen spurttiin. Sitten Olka paimensi ne omistajiensa jalkoihin kuin pikkuiset lampaat. Ja neidot sanoivat että eihän tuolta karvoista näy silmiäkään!

Vanhempi pariskunta, heillä 2 rauhallista koiraa, nauroi Olkan menoa ja hämmästeli siinä. Sanoin että tämä on meillä sitä tavallista.

Lähdimme pois ja neitosten koirat otettiin tiukasti syliin portin avaamisen ajaksi koska niillä oli kuulema taipumus karata.

Tässä nyt vain ihmettelen sitä että mihin noiden muiden koirarotujen leikkimieli on piilotettu! 

Voiko kukaan vastustaa kun tämä naama kutsuu leikkimään!

Meillä on ollut pesuhuoneremontti. Olemme olleet kuukauden päivät majailemassa Paraisilla lähellä entistä kotiamme kerrostaloyksiössä. Meillä kävi todellinen tuuri että asunto vapautui sopivasti. Kalustamaton yksiö oli aika karu mutta kaikki toimi kuitenkin. Ilmapatjalla nukuttiin ja unikin tuli kun aikansa totutteli muhkuraiseen alustaan.

Huomatkaa että yöpöytä sopii patjan tyyliin täydellisesti.

Olka osasi kulkea hississä sekä portaikossa. Vain ensimmäisenä aamuna tuo kommentoi lehdenjakajan ääniin. Muuten elämä olikin ihanaa sillä kävimme vesitorninmäessä riekkumassa ja kyläilimme entisissä naapureissa. Tienvarret olivat täynnä tuttujen hajuviestejä joita vahvistettiin sitten ahkerasti omilla käyntikorteilla!

Osan talvilomastani me daamit olimme kenneltalon hoivissa kun Affella oli omia tapahtumia. Kiitos Tarulle ja terveisiä!   Jossain vaiheessa saimme työkaverilta telkkarin lainaksi ettei vallan eletty radion varassa. Kävimme toki seuraamassa remontin edistymistä ja postit hakemassa säännöllisesti ja täytyy tunnustaa että viimeinen viikko oli toooosi pitkä odotella että vihdoin päästäisiin takaisin kotiin!

Nyt olemme siis onnellisesti kotona jälleen, kaikki remonttipölyt on siivottu pois ja pesuhuone on todellinen ilo silmälle ja käyttäjilleen.

Mökki uinuu lumen valtakunnassa, vain eläinten jälkiä näkyi.

Vauhtihurja ampaisi kierroksille. Tätä ihanampaa ei voi olla. Joka kerran kun olemme kääntyneet mökkitienhaarasta omalle tielle niin auton takapäästä kuuluu vieno piippaus. Muulloin Olka ei yleensä tee niin.

Lumipesty koira. Voisikos päästä sisään mökkiin? Ai ei vai!!!

Meneillään on tässä pallon tökkimistä kuonolla lumeen piiloon, possumaista röhkimistä ja litteän, pitkän koiran esittämistä.

Mökkitie oli hyvin aurattu. Ei huolta että pallo häviäisi... Kunpa joku huoltaja heittäisi sitä taas... ja taas..

Sitten oli aika suunnata kohti kotia. Vauhtiveijari sai loikata pyyhkeen päälle auton takakonttiin sulattelemaan näitä valkeita pompuloita.

Isäntä poikkesi vielä kotimatkalla tankkaamaan ja hakemaan maitoa. Matkaan tarttui heräteostos ja nyt olemme sitten maistelleet ensimmäiset mämmit. Hyvää oli!

PS: Olka on ilmoitettu Tampere KV:hen. Pitäähän näitä lumitreeneissä hankittuja komeita muskeleita mennä muillekin näyttämään.

äsken hävisi kuvat ja teksti...

Olka täyttää tänään 26. tammikuuta 5 vuotta!

Tasan visi vuotta sitten olimme Affen kanssa käymässä Turku Winter Dog Showssa tarkoituksena tutustua ja katsella sopivaa koirakaveria meidän perheeseen. Ihastuminen perroihin tapahtui kuin salaman lyömänä, varsinkin minä olin aivan myyty heti paikalla.

Affella oli tuttava joka tiesi meidän tulevan kennelmamman ja sen että hänelle oli juuri syntynyt pentue lähelle Hämeenlinnaa. Mona -perro oli pyöräyttänyt 8 tulokasta maailmaan.

Muutamia puhelinsoittoja ja niin me pääsimme kohta tutustumaan Safaan, Kipiin ja Turkkaan jotka lumosivat meidät rapsutteluhalullaan ja tunkivat syliin ja sydämiin.

Pääsimme katsomaan Monaa ja pentulaatikon äärellä Taru teki valintaa meille sopivimmasta ja me vain olimme lumoissamme että voiko tämmöistä ihmettä olla!!!

Oikeassa luovutusiässä talvisena maaliskuun iltana Olka sitten matkusti sylissäni takkini sisällä nukkuen meille kotiin.

Ihana Olka, nykyisin näyttelykehien konkari ja kennelin kantatäti on rauhallinen kotioloissa, kiltti kuin mikä mutta pistää kennelin pojat ojennukseen lumikasoissa ja on kyllä parasta mitä olemme voineet toivoa. Hussen kulta ja mamman kamu.

Siispä kajahtakoon syntymäpäiväonnittelut  Olkalle sekä kaikille sisaruksilleen!

Riemuterveiset Mona -mammalle kotijoukkoineen, meidän kenneliin   sekä kaikille tutuille vesikoiraperheille ja paljon rapsutuksia lemmikeilleen!

Terveisiä Turun näyttelystä! Tämmöisiä saavutuksia saimme aikaan tänään:

Uusi makuualusta sointuu täsmälleen  vaaleanpunaiseen AVO ERI -nauhaan. Se taas on täydennettynä kilpailuluokan 2.-sijoituksen sinisellä nauhalla sointuen Winter Dog Shown näyttelyluettelon hieman vaaleampaan sinikanteen.

Kauneus vain on Olkan päälaji. Tuomarina oli portugalilainen Joao De Paula Bessa. Hän piti tällä kertaa ruskeista koirista hieman enemmän...

Ihana Olka ja meillä täydellisen hieno päivä! Myös näyttelykahvion runebergintortut aivan sulivat suussa.

Joululomalla tuli seikkailtua tämän uuden asuma-alueemme lenkkipolkuja ja kevyitä väyliä enemmänkin. Täytyy sanoa että entiseen verrattuna kulkija nauttii vaihtelevista maastoista oikein paljon. Hölmöin homma sattui kun uudenvuodenaattona eksyimme Olkan kanssa suunnasta Hovirinnan alueella. Koti löytyi kuitenkin joten ei hätää! Siitä se paikallistuntemus vain lisääntyy.

Täällä onkin paljon ja monenrotuista koiraa. Ja etten sanoisi "persoonallisia" taluttajiaan. Tapana näyttää olevan että jätöksiä ei korjata paljon mistään saati edes hoidetuilta alueilta. Jotkut taluttajat kiertävät jo meidät mutta heillä tuntuukin olevan remmi kireällä vetäviä ja kovaa louskuttavia lemmikkejä.

Hieman vanhemmille daameille olemme tarjonneet mahdollisuutta ohittaa meidät kun olemme siirtyneet kunnolla syrjään polulta ja kohteliaasti pyytäneet vain jatkamaan lenkkiään. Sepäs onkin ollut kummallista useammastakin että eikös yhtään voisi tutustua kun on niin kivan näköinen tuo koira "että mistäs rodusta oikein on kyse"? No, me ilmoitamme aina että meidän koira ei yhtään moikkaile vieraita ollessaan taluttimessa.

Eräs nuorehko mies puuskahti kerran tämmöisessä tilanteessa että "no jo on mennyt koirien koulutus kummalliseksi nykyään!" Hän seurasi meitä pidemmän matkaa ja yritti vain lähemmäksi. Sitten hän yritti erästä toista koirakkoa mutta siellä otettiin tiukka katsekontakti ja mentiin täyttä juoksua pois heidän ulottuviltaan. Annoin vihjeeksi hakeutua koirapuistoon jospa siellä tutustuminen onnistaisi.

Olkaa on jo kehuttu täällä omalla pihalla. Ihmetelty että onko tuo aina noin rauhallinen. Onhan tuo mutta auta armias kun päästetään lumikasaan vapaaksi. Jo siinä heiluu koira ja häntä ja lumi lentää. Lumikokkareiden tamppaaminen onkin näky!

Päätynaapurissa on kaksi pientä koiraa jotka haukkuvat ja vinkuvat toisinaan aivan vimmatusti. Ilmeisesti ne protestoivat yksin jäämistään. Eilen illalla Olkan mielestä semmoisesta metakoinnista piti jo oikeasti huomauttaa. Patjallaan pötköttelevä hurmurimme huokaili ensin ja alkoi sitten vaimeasti päästellä murinaksi tulkittavaa ääntä. Olka tykkää siitä että ympärillä pitää olla asiat järjestyksessä. Näin me sen ymmärsimme!

Kaverukset Kipi ja Olka ovat tässä aatonaaton parhaissa tunnelmissa. Kinkkua paistetaan ja huumaava tuoksu alkaa levitä huoneisiin.

Nuuuuhhh... Kyllä mekin saadaan sitten maistaa. Kilttejä ainakin ollaan oltu!!!

Toivotamme kaikille rauhallista ja hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2010

Kotisohvalla, pehmeällä saa maata ja pallo suussa, oikein hyvät oltavat vai mitä! Ihailijakerhon Suvi rapsuttelee.