Meille kuuluu hyvää, sekä ihmisille että tuolle karvaturrille Olkalle. Eläkkeellä olo on sujunut mainiosti ja puuhaa on riittänyt joka päivälle. 

Ajattelin kuitenkin kertoa enemmän Olkan touhuista. Tammikuussa kävimme Turun näyttelyssä ja sieltä tuli ihan totuudenmukaiset mutta hyvät arvostelut. Olkaltahan puuttuu kaksi (!!!) yläetuhammasta joten on hauskaa katsella tuomarin reagointia kun aletaan tutkia purukalustoa. Siinä syntyy joka kerta pienet keskustelut, vaikka kuulemma ei tuo arvostelua haittaakaan.

Lumi on Olkan ihanuus yli kaiken muun. Siinä ollaan sitten kieritty, kaiveltu, ryntäilty ja kätketty lelua ja menty muuten vaan vauhdilla. Nyt näissä loppulumissa sitten ryvetään vielä kurat silmillä.

Joka päivään kuuluu lenkkeilyä, irtioloa ja usein tavataan koirakavereitakin tuossa läheisellä maisemapellolla. Olkan kavereita ovat kenneltalon kaverusten lisäksi perhoskoira Diza, mäyräkoira Lita, norwichinterrieri Virkku, ilopilleri novascotiannoutaja  Topi sekä spanieli Tilda. Koirapuistoon ei aina viitsitä mennä, riippuu siitä keitä muita siellä sattuu olemaan. Toisten koirakoiden ohituksiin Olka on jo niin ehdollistunut että kieli lipsuttaa hyvissä ajoin palkkion toivossa, eikä rähinöitä ole tullut. Tämä on kyllä kiltti tapaus koiraksi vaikka luonnettakin löytyy.

Olka on tuore täti ja veljenlapset ovat olleet tämän talven suuri ilo. Kauniita ja ihania kaikki!

Kohtapuoliin Olka pääsee jälleen paksusta tuuheasta turkistaan.  Kukkapenkkiasiat ovat emännälle mieluisinta puuhaa pitkän talven mentyä ja Olka käy siitä takapihalta sitten kurkkimassa josko naapurin emäntä viskaisi hänelle palloa niinkuin tuo teki viime kesänäkin. Koiran mielestä niin kuuluu tehdä aina kun kerran on aloittanutkin.